Taakse (ainakin toistaiseksi) jäänyttä poikkeusolosuhteiden aiheuttamaa myrskyä katsoessa sitä miettii, että jos kyseessä olisi jokin toinen työ, olisi pyyhe paiskautunut kehään aikaa sitten. Miksi ei näin ole käynyt, vaikka lopettamispäätöksen olisi aivan kunniallisesti ja hyvin perustellusti voinut tehdä?

Kysymykseen vastaus löytyy nopeasti. Kaksi asiaa.

Ensinnäkin ihmisten ja erityisesti lasten kanssa työskentely on vain niin tärkeää ja olennaisesti elämässä kiinni. Totean tämän kaikella lämmöllä tietysti vanhempiakin oppilaitani kohtaan… Silti kokonaisuudessaan merkityksellisyys, joka lasten kanssa musiikkiasioiden peilaamisesta syttyy, on valtaisa.

Toiseksi myös rakkaus musiikkiin on ilmiselvä syy jatkaa. Sitä ei tarvitse edes sen enempää perustella. :)

Pieni sivupolku, joka palaa kyllä aiheeseen.

Erityisesti tänä kesänä olen kiinnittänyt huomiota uudella tavalla ihmisten kasvoihin. Ruokaillessani poikani kanssa, usein vähän hassuttelemme. Teemme toisillemme ilmeitä seuraten tarkkaan, mitä toinen oikein yrittää. Koska hän ei vielä osaa puhua, ovatkin eleet ja ilmeet tärkein kommunikointikeino.

Ilmeilymme on keskustelua. Siinä on erilaisia vaiheita ja tunnelmat voivat muuttua silmänräpäyksessä. Välillä johdatamme keskustelun humoristiseen pilkkeeseen silmäkulmassa tai peräti röhönauruun, jotta saamme molemmat vahvistuksen sille, että “samalla sivulla vielä ollaan”.

Se, miten kasvojen pienin vivahde voi avata keskustelulle aivan uuden aiheen, on kiehtovaa ja tuottaa suurta iloa. Vuorovaikutusta parhaimmillaan!

Ainutlaatuisten hetkien jakamista

Ilmeilyjä miettiessä en voi välttyä vetämästä ainakin osittaisia yhtäläisyysmerkkejä poikani kanssa käymäni sanattoman vuoropuhelun ja sen välillä, mitä oppilaideni kanssa tunnilla teemme. Opiskelu toisen kanssa on kommunikointia, jossa pienet vivahteet merkitsevät paljon. Erityisesti lapsille vivahteet ovat koko homman ydin; ne merkitsevät kaikkea. Ero hyvän ja heikomman fiiliksen välillä voi olla joskus hyvinkin pienistä sävyistä kiinni.

En kyllästy ihmettelemään erityisyyttä, mikä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen sisältyy. Se on enemmän kuin informaation välittämistä. Se on hetken jakamista!

Juuri tämä on se syy, miksi Stadin Musakoulukin vielä on olemassa. Vaikka vuodet ovat olleet vähintäänkin haastavat kylmästi työn ja talouden mittareilla, eletyn elämän mittarilla enpä vaihtaisi niitä pois.

Viimeinen ajatus korona-ajasta

Huomaan silloin tällöin palaavani ajatuksissani korona-ajan eristyneimpiin kuukausiin. Hassua, että vasta nyt etäisyyden päästä tunnistan sen, miten yksinäistä poikkeustilassa yrittäminen ajoittain oli. Tyhjään studioon yksin saapuminen ja pätkivän videoyhteyden muodostaminen tuntui kiistämättä joskus vaivalloiselta.

En ajatellut asiaa tuolloin tältä kantilta, mutta nyt tunnen vahvasti, että vaikka kyseessä on vain asiakassuhde, omalla tavallaan asiakaskuntani säännöllisine musisointisessioineen muodosti myös itsellenikin tärkeän sosiaalisen piirin, johon muualla ei ollut mahdollisuutta. Ilman näitä kontakteja poikkeusaika olisi ollut varmasti paljon kuormittavampi!

Kiitos siis oppilaille! Menneille, nykyisille ja tulevillekin. Musiikinopiskelu on parhaimmillaan hieno ja tärkeä sosiaalinen tilanne.

Elias

(Julkaistu ensimmäisen kerran Stadin Musakoulun blogissa vuonna 2022.)